Jätä puhelinnumerosi, niin soitamme sinulle viimeistään huomenna.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kun lähetät lomakkeen, voimme olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Lomakkeen lähettämällä hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Miksi valita kumppaniksi Kuluvaaka?

Kuluvaaka on toiminut markkinoilla jo kuusi vuotta ja on näin yli 600 asiakkaan myötä hionut kilpailutusprosessinsa äärimmäisen toimivaksi kokonaisuudeksi. Vuosien varrella tyytyväisten asiakkaiden määrä on kasvanut jatkuvasti ja moni asiakas käyttää Kuluvaakan palveluja uudestaan ja uudestaan. Mikset sinäkin antaisi ammattilaisen hoitaa palvelujen kilpailutuksen puolestasi?

Kuluvaakan etuna on vahva markkinatuntemus ja massaostajan rooli. On selvää, että yksikköhinta on 100 ruuville eri kuin 1000 ruuville. Näin on myös palveluostoissa. Kuluvaaka on noussut nopeasti usean miljoonan euron liikevaihdolla epäsuorien palveluostojen markkinajohtajaksi. Yritys on toiminut kannattavasti kuusi vuotta ja jatkaa kasvuaan. Tänä aikana prosessi on hioutunut saumattomaksi kokonaisuudeksi. Toki, kun samaa asiaa toistaa tuhansia kertoja, lopputulos on hyvä.

Kuluvaaka toteutti meille toimeksiannon HR-liitännäisten palvelujen kilpailuttamisessa. Säästimme Kuluvaakan avulla merkittävästi aikaa ja saimme heiltä hyviä ja ammattimaisia näkökulmia. Olimme erittäin positiivisesti yllättyneitä hankkeen tuomista kustannussäästöistä. Voin vilpittömästi suositella Kuluvaakaa vastaavanlaisten hankkeiden toteuttajaksi.

– Veera Eskelä, Basware Oyj

Tyytyväiset asiakkaat

Kuluvaakan usko omaan tekemiseen vahvistuu jokaisen uuden asiakkaan myötä. Noin 600 asiakkaasta julkisia referenssejä on yli 100. Joten jokainen voi näistä lukea, miksi Kuluvaakaa on mukava suositella kumppaniksi kaikille keskisuurille yrityksille.

Markkinoilta on vaikea keksiä vastaavaa palvelua, jossa maksat vain tuloksista. Moni miettiikin varmasti, että tämä on liian hyvää ollakseen totta. Kokeiltuaan, useat asiakkaan ovat tehneet Kuluvaakan kanssa jo toisen kierroksen, ja suositelleet monille tutuilleen ammattilaisen käyttämistä näissä asioissa.

Kuluvaaka auttoi meitä ulkoisissa palveluratkaisussamme jo toista kertaa. Muuttuneen markkinatilanteen ja yrityksen kasvun myötä, koimme Kuluvaakan palvelun luonnolliseksi ratkaisuksi tulevaisuuden ostojemme kannalta. Palvelutaso on molemmilla kerroilla ollut hyvä, ja projekti on osoittautunut yllättävän vaivattomaksi. Suosittelemmekin Kuluvaakan palvelua lämpimästi niin vanhoille kuin uusille asiakkaille.

– Elina Stråhlman, Suomen Asiakastieto Oy

Yksittäisen asiakkaan mahdollisuus seurata epäsuorien ostojen markkinaa on mahdotonta. Usein törmää ajatukseen, että kyllähän me nämä itsekin osataan, mutta lopputulos on aina parempi ammattilaisen avulla. Samalla syntyy myös varmuus oikeista ehdoista, ja asiakkaan oma ajankäyttö on todistetusti minimaalista. Erikoistuminen ja palveluiden ulkoistus ovat tästä syystä lisääntyneet usealla toimialalla voimakkaasti. Maailman monimutkaistuessa kenenkään on mahdoton olla kaikkien alojen asiantuntija.


Olemme auttaneet jo yli 600 yritystä sopimusneuvotteluissa ja yhteenlasketusti säästäneet heiltä yli 18 miljoonaa euroa.

Meille voi delegoida sopimusneuvottelut ja teemme kaiken puolestasi säästäen aikaasi sinulle tärkeämpiin asioihin.

Toimimme 100 % tulospalkkauksella, eli mitään riskiä ei ole.

Tutustu lisää tästä ja voit jättää yhteydenottopyynnön.

Kuluvaaka logo valkoinen

© 2024 Kuluvaaka Oy. All Rights Reserved. | Tietosuojaseloste

Helsingin toimipiste
Itälahdenkatu 15–17
00210 Helsinki, Finland