Kuluneen kevään aikana markkinat ovat olleet myllerryksessä. Yhdysvaltojen hallinnon korona-ajan elvyttävän rahapolitiikan taloudelliset jälkivaikutukset alkavat realisoitua kansalaisille esimerkiksi heikentyneen ostovoiman ja nousevien hintojen muodossa. Korona-aikana yrityksiä ja kotitalouksia tuettiin yhteensä noin 5 000 miljardilla dollarilla. Myös rahoitusmarkkinat ovat ottaneet osakseen tilanteesta.
Eurooppa, Suomi mukaan lukien painii samaisten haasteiden parissa. Tilastokeskuksen mukaan Suomen kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli toukokuussa 7,0 %. Lisäksi euroalueen yleisimmät viitekorot, euribor-korot ovat nousussa. Kesäkuussa yleinen asuntolainakorko 12kk-euribor ylitti 1 prosentin rajapyykin. Edellisen kerran korko oli yli yhden prosentin heinäkuussa 2012.
Suomen Yrittäjien pääekonomistin Mika Kuismasen mukaan paine taloudessa kasvaa entisestään Ukrainan kriisin ja siitä seuraavan elintarvikkeiden, energian ja sitä kautta kuljetuksen kustannusten kasvun seurauksena. Pääviesti on, että suuressa osassa yrityksiä liiketoiminnan kannattavuus tulee heikkenemään aikaisemmasta tasostaan. Lue koko uutinen tästä: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008672100.html
On totta, että talouteen kohdistuvat paineet vaikuttavat yritysten kustannuksiin, mutta kaikkiin liiketoiminnan kuluihin tätä ei voida kuitenkaan yleistää. Vallitsevassa markkinatilanteessa on keskeisen tärkeää pitää liiketoiminnan kustannukset kurissa ja suojella yrityksen kassaa.
Kuluvaakan vinkit:
- Varmista palveluntarjoajien hinnankorotusten oikeellisuus pyytämällä tarjouksia kilpailijoilta, kysymällä tutuilta ja käyttämällä ammattilaista
- Tasaa budjettiyllätyksiä käymällä läpi myös niiden palveluiden markkinaehtoisuus, joihin vallitseva markkinatilanne ei välttämättä kohdistu
- Vältä avainhenkilömenetyksiä. Tästä syystä työntekijöiden viihtyvyyteen ja etuihin on kiinnitettävä huomiota
- Neuvottele maksu- ja palveluehdot paremmiksi jo silloin, kun kassasi on kunnossa
Jos haluat keskustella aiheesta tarkemmin, niin täytä alla oleva lomake. Kerromme mielellämme miten olemme pystyneet auttamaan muita, ja miten voimme auttaa parhaiten juuri sinua.
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä ja tarkasta yrityksesi ostosopimukset.