Yhteistyö Kuluvaakan kanssa oli helppoa ja joustavaa. Saimme tärkeitä isoja kuluja pienemmäksi. Palvelu ja prosessi oli tehty yrittäjälle todella helpoksi ja kaikki sovitut asiat tehtiin luotettavasti mukavien henkilöiden toimesta. Pystyimme antamaan hyvillä mielin asiat Kuluvaakalle hoidettavaksi.
Pirita Huikuri, toimitusjohtaja, Ramin Konditoria Kahvila Oy
"Kuluvaakan laaja-alaisen auditoinnin avulla tunnistimme kohteet, joissa parhaat mahdollisuudet vaikuttaville säästöille."
Selecta Finland Oy valitsi jo toisen kerran Kuluvaakan kumppanikseen varmistamaan liiketoiminnan muiden kulujen tason ja tunnistamaan osa-alueet, joihin kustannustehokkuuden parantaminen toisi eniten vaikutusta. Kuluvaaka toteutti laaja-alaisen kuluauditoinnin, joka pureutui Selectan kannalta keskeisimpiin kuluryhmiin.
Auditointi toi esiin selkeät kehityskohteet, konkreettisia säästömahdollisuuksia ja paransi kustannusrakenteen läpinäkyvyyttä. Selecta kiitti Kuluvaakan ammattitaitoa, ratkaisukeskeistä lähestymistapaa ja erinomaisia projektituloksia.
Aku Ryhänen, Service Lead, Selecta Finland Oy
Yhteistyö jatkuu Kuluvaakan kanssa Budjettiturvan kautta. Kaiken kaikkiaan saimme juuri sitä mitä halusimmekin.
Annoimme Kuluvaakalle tehtäväksi tarkistaa laajasti R.Ruth-konsernin liiketoiminnan muiden kulujen alaiset palvelusopimukset. Yhteistyö oli aktiivista ja tulokset hyviä. Merkittävien kustannussäästöjen lisäksi saimme näkemyksen sopimustemme tilasta sekä ehtoihin meille tärkeitä parannuksia. Yhteistyö jatkuu Budjettiturvan kautta. Kaiken kaikkiaan saimme juuri sitä mitä halusimmekin.
Mitä asiakkaamme sanovat
"Saimme tärkeitä isoja kuluja pienemmäksi"

Ari Routti, toimitusjohtaja, R. Ruth Oy -konserni