Kilpailuttamista pidetään nykyaikaisena vastuun kantamisena. Oikein hoidettu kilpailutus voi tuoda yritykselle usean henkilötyövuoden säästöt. Entä mikä asia vastuullisen johtamisen lisäksi pitäisi muuttua, jotta pystymme luomaan kannattavampaa yritystoimintaa?
Yrityksissä syntyy ristiriitaa, jos kaikki eivät tähtää samaan maaliin. Parasta olisi, jos sekä tulot että menot kiinnostaisivat koko henkilöstöä.
Monessa yrityksessä toimitusjohtaja ei ole, eikä voikaan olla, tietoinen kaikesta, sillä asiat on hajautettu monen eri henkilön hoidettavaksi. Matriisissa varsinkin voi puuttua ns. selkeä kokonaiskuva ja tämä voi johtaa osa-optimointiin omistajien kannalta.
Näetkö mitään estettä sille, että ulkopuolinen taho katsoo läpi teidän nykyiset palvelusopimukset ja tekee kustannusauditin yrityksen epäsuorille ostoille. Riskittömästi.
Kuluvaakan toiminta säästää monesti usean työntekijän vuosipalkan verran euroja. Tarkastamalla nämä sopimukset, pidät enemmän henkilöstöä töissä. Vastuullinen omistaja ja operatiivinen johto katsovat kaikki kivenkolot ennen yt-neuvotteluita.
Kolme yleisintä aluetta, joista saadaan säästöä:
- henkilöstösivukulut ja hoitoketju
- toiminta- ja kalustokulut
- hallintopalvelut
Kuluvaakalla on jo yli 800 asiakasta, ja yllä mainituista alueista syntyy aina sekä toiminnallisia että suoria taloudellisia säästöjä.
Kannattavampaa yritystoimintaa, parempaa tulosta. Minkä pitäisi muuttua?
Kuluvaakan mielestä kansantalouden kannalta on arvokkaampaa, jos Suomeen saadaan toimintakykyisiä yrityksiä, jotka kasvavat Suomessa ja vievät kotimaastaan tuotteita ja palveluita maailmalle. Tähän tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja avarakatseisuutta. Vanha malli tarvitsee muutosta. Se, ettei tehdä niin kuin aina ennenkin vaatii kuitenkin usein sukupolvenvaihdosta. Miksi?
Meidän kaikkien tulisi olla uteliaampia ja kyseenalaistaa asioita kuin pienet lapset. Meidän tulisi koko ajan miettiä mitä erilaisia tapoja on toimia samassa tilanteessa. Vallalla oleva ajatus on ikävä kyllä nykytilan säilyttämistä. “Tyhjää saa tekemättäkin” -asenne.
Yrityksissä pitäisi saada porukka miettimään asioita uudella tavalla ja omistajien tulisi vaatia enemmän. Monesti tarvittaisiin uutta ja kehittävää ajatusmallia, ennakkoluulottomuutta sekä rohkeutta. Tarvitaan tapoja kyseenalaistaa rakentavasti nykyistä tekemistä. Meidän tulisi miettiä ydinosaaminen, kumppanuudet, ekosysteemit ja ulkoistus mahdollisuudet niillä alueilla, jotka eivät ole ytimessä.
Liikevaihto on tärkeää, mutta se mitä siitä jää viivan alle, riippuu täysin kuluista.Miksi kaksi samalla alalla toimivaa samankokoista firmaa voivat tehdä 100 % eri tulosta. Toinen 5 % ja toinen 10%?
Lataa ilmainen raportti jossa kerromme, miten yli 50 hlöä työllistävät yritykset voivat säästää huomattavasti ostosopimuksissa.