Kari Honkikangas

Olen aina ollut tavalla tai toisella kiinni yrittäjän arjessa. Kasvoin perheessä jossa yrittäminen oli osa arkea sekä vanhempien että isovanhempien kautta, ja näin siitä tulikin luontainen osa maailmankuvaani. Opin ymmärtämään jo nuorena yrittämisen/yritysten merkityksen yhteiskunnalle ja näin nostinkin sen korkealle arvomaailmassani, ja myös asiaksi jota kannattaa tavoitella elämässä.

Kaupallisen koulutuksen jälkeen kokeilinkin hetken siipiäni yrittäjänä, mutta päädyin syystä tai toisesta kartuttamaan osaamista/kokemusta isoon yhtiöön vakuutus- ja pankkimaailmaan. Jossa työskentelin 23 vuoden ajan yritysmyynnissä/myynninjohtotehtävissä.

Näin osaamiseni karttui monipuolisesti matkan varrella finanssialasta, kumppaneista, erilaisista yritysasiakkaista ja heidän liiketoiminnastaan, myynnistä ja myynninjohtamisesta sekä esimiestoiminnasta.

2000-luvun alusta lähtien johdin yksikköjä, joissa yritysten vahinkovakuutus-, henkivakuutus-, pankki-, sijoitus- ja työeläke asiat olivat ihmisten johtamisen lisäksi olennainen osa päivittäistä työtäni. Samalla työssä sekä yhteistyökumppanuuksien kautta tuli tutuksi toimitila-, työterveys-, tilitoimisto-, tilintarkastus ja muut taloushallinnonpalvelut. Tunnusomaista tekemisessäni oli vahva halu tehdä se yhdessä asiakkaiden kanssa niin että hyöty oli aidosti molemminpuolinen, tietenkin huomioiden koko ajan kannattavuus ja jatkuva maksutulon kehitys.

Työni näissä isoissa taloissa olisi voinut jatkua edelleen, ellei minulla olisi ollut palavaa halua auttaa yrittäjiä/yrityksiä vieläkin enemmän. Auttaa heitä saamaan vielä paremmat sopimukset ja neuvot, ja tietysti tätä kautta menestymään, kasvamaan ja kansainvälistymään nopeammin ja tehokkaammin. Tässä hyödynnän omaa vankkaa osaamistani sekä laajaa alan tuntemusta, tuoden ne riippumattomana yrittäjien/yritysten käyttöön. Vahvuusalueitani sekä kokemustani hyödyntäen, neuvottelemme yrityksille paremmat ”diilit”.

Kari Honkikangas-web