Ajankohtaista
21

03.2016

Keskity ydintoimintaan!

Kategoria: Artikkelit


Erittäin mielenkiintoisessa Ratkaisutoimisto Seedin tekemässä Future CEO 2016 -tutkimuksessa yritysjohto ja hallituksen jäsenet ovat listaneet viisi tärkeintä asiaa, joihin panostaminen auttaisi nostamaan Suomen kilpailukyvyn kasvuun. Tällä listalla ei näy osto- tai hankintatoimintaa, joka toki on tärkeä tuki yrityksen liiketoiminnan kannalta. Vaikka osto- ja hankintatoimi siellä olisikin, epäsuorat ostot eivät ainakaan ole! Tässä kohtaa johto on valinnut teoriassa aivan oikeat mallit kasvaa eli keskittymällä ytimeen ja yläviivaan.

Yli 3.000 asiakaskontaktin perusteella voimme ikäviksemme todeta, että käytännössä totuus on jotain ihan muuta. Eli avainhenkilöstön annetaan aivan liikaa puuhastella näiden mainittujen corealueiden ulkopuolella ja detskuissa. Jopa toimitusjohtajien! Ja luonnollisesti hieman puutteellisella osaamisella, kun markkina ei ole oikein tuttu.

Kannattaisiko yrityksen johdon panostaa täydellä teholla omaan ydintoimintaansa, jota tukemaan on mahdollista ja suositeltavaa hankkia epäsuorien ostojen osalta apua alan ammattilaisilta? Samalla saa hyvän ulkopuolisen auditoinnin omaan tilanteeseen laajaa markkinadataa vasten ja uusiin tapoihin toimia. Tätä tietovarastoa yhdelläkään yksittäisellä yrityksellä ei ole.

Tutkimukseen pääset tutustumaan tarkemmin tilaamalla sen täältä: http://seedi.fi/futureceo/tutkimustulokset/